keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Mitä mä nyt siis meinaan?

No tämä onkin ihan hyvä kysymys.

Tosi pitkään mulla oli selvänä mielessä, että haluan 1/2021 tammikuussa ja kolmeneljäseitttemän (347) on se aamu määrä mitä toivon. En oikeastaan sen pidemmälle ollut asiaa miettinyt. Nyt helmikuussa jouduin tekemään tarkennuksia.  En tiedä kuinka tuttuja nää asiat on teille, joten avaan ihan vähän.

Valmistauduin tähän postaukseen jo helmikuussa :D



 Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakiessa pitää täyttää kolme paperia (jotka pitää olla aluetoimistossa viim. 1.3.), ensin terveyskysely, jossa kysytään varmaan eniten. Esimerkiksi millainen liikkuja olet, missä  haluaisit suorittaa palveluksen ja miksi, onko tuki- ja liikuntaelin sairauksia, käytätkö päihteitä jne. Tämän lapun mä täytin terkan kanssa.appu numero kaksi on lääkärin terveystarkastus, jossa tehdään tarkastus mm. mahdollisista vammoista ja palvelukelpoisuudesta. Viimeisessä paperissa pitää kertoa miksi haluaa ja minne haluaa.  Alla on mun vaihtoehdot kyseisessä järjestyksessä. 

1/2021 Santahamina
1/2021 Upinniemi
1/2021 Vekaranjärvi



Sain vähän aika sitten uuden suunnitelman. Mulla on opiskeluja vielä noin puolivuotta jäljellä, jos haluaisin valmistua  2.5 vuoteen ja ensi jouluksi. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ensi syksynä muuttaisin omilleni, armeijaan astuisin 1/2021 ja sen jälkeen tekisin töitä vaikka iltapäiväkerho tätinä tai mahdollisesti hakisin raja- ja merivartijakouluun. 

Tämä kuva on elokuulta
2018 mun poikaystävän valasta Vekaralta. 




Nyt tämän uuden suunnitelman mukaan astusin palvelukseen 2/2020 ja keskeyttäisin opinnot ja jatkaisin vuoden päästä. Oon muuttamassa nyt viikonlopun aikana omilleni. Eniten täsaä ”B” suunnitelmassa ontuu saapumiserä.




 Oon valmistautunu siihen jo henkisesti ja periaatteessa fyysisesti, että en välttämättä kerkeä 2/2020. Enkä toisaalta tiedä kuinka innoissaan ne on ottamassa opintonsa keskeyttävää likkaa mukaan. Mun perustelu B-suunnitelmalle on se, että intin jälkeen ois tekemistä eikä putoaisi heti kaivoon. 




Ainiin, valintatilaisuudesta! En kerennyt laittamaan sähköpostia aluetoimistoon. Sieltä tuli nyt maanantaina viestiä että valintatilaisuus järjestetään etänä. Noh siitä sitten enemmän myöhemmin. 

Seuraaviin kyykkyihin,
Ronja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti